Nimeni on Anssi Koskinen ja olen sellainen pitkän linjan taustatoimija TPS Salibandyssa – ainakin toimistolla tunnetaan “hovikuvaajana”. TPS:n matkaan lähdin jo juniorivuosina ja vuosien varrella touhut ovat kehittyneet pelikentiltä kaikenlaiseen lajin ympärillä pyörivään, mutta TPS oli se seura, jossa näitä ns. mediahommia aikoinaan aloiteltiin. Ensimmäinen ja viimeisin virallisissa otteluissa edustamani joukkue oli aiemmin tässä sarjassa esiintyneen Joonas Koskisen (ei sukua) tapaan Vahdon Team-17.
Pelasin siis TPS Salibandyn perustamiskaudella 1995-96 A-junnuissa. Olin ollut noin vuoden mukana yhdessä niistä seuroista (XL), jotka yhdistyivät TPS Salibandyksi ja sitä kautta itsekin päädyin seuraan. Tein jo silloin joitain graafisia töitä, joita päädyin ensin tekemään koulun ohessa seuralle. Lähtiessäni opiskelemaan Lahteen jatkoin TPS:lle työskentelyä, mainoksia ja muistaakseni ensimmäiset seuran T-paidat! Ensimmäinen toiminnanjohtaja Timo Tuominen tuli seuraan näinä vuosina ja muistan tehneeni ainakin Janne Tähkän kesäleirien matskuja esimodernisti etänä, mutta valmistuttuani palasin Turkuun ja luontevasti seuralle talkootöihin.
Valokuvahommat alkoivat juurikin Tähkän leireiltä ja divaripelien raportoinnista syksyllä 2001 – filmijärkkäriäkin kokeilin, mutta siirtymä digiin oli jo menossa. Parhaillaan on laskelmieni mukaan ilmeisesti 20. kausi menossa Tepsin matkassa, liigapelejä olen kuvannut noin 300 ja valokuvaaja on tällä hetkellä se pääroolini TPS:llä. Eniten tulee kuvattua edustusjoukkueita, mutta myös junioreista on kertynyt kuvia ihan mittavasti. Viimeiset pari kautta olen ollut pelkästään kuvaamassa, mutta sitä ennen tuurailin ja autoin esimerkiksi verkkosivuhommissa ja pelaajaesittelyjen pyörittämisessä.
Päätyönäni teen verkkopalveluita ja sielläkin puolella olen tehnyt graafikon ja valokuvaajan töitä, vaikka ne eivät juuri nyt olekaan pääpainona työssäni. Opiskelin Lahdessa kuvallista viestintää medianomilinjalla, mutta varsinaista erikoistunutta koulutusta valokuvaamiseen minulta ei löydy – olen siis itseoppinut. Valokuvaaminen on minulle sivutyö, jota teen freelancerina.
TPS:n ja liigan hovikuvaaja
Kuvaan TPS:n lisäksi muitakin pelejä ja joukkueita, sillä olen F-liigan kuvaustiimissä. Vuosien varrella kuvaajan työ on muuttunut hurjasti. Ennen joukkueilta lähetettiin muutama kuva lehdille pyydettäessä, mutta nyt joukkueet ja etenkin F-liiga tarjoaa kuvia käyttöön näkyville kuvapankkinsa kautta ja kuvia liikkuu linjoille jo matsien aikana. Näin ollen kuvaajien rooli on muuttunut. Olen muillekin seuroille arkisto, jolta löytyy vanhoja kuvia vuosien varrelta.
En millään aina pysty olemaan puolueeton ja usein saatan kuvata esimerkiksi pelejä kotijoukkueen näkökulmasta. Tämä ei kuitenkaan näy räikeästi, vaan pyrin pitämään pään kylmänä kameran takana ja keskittymään peliin kokonaisuutena. Tietysti pelissä elää mukana, mutta kun tapahtuu jotakin tunteita kuohuttavaa, pitää kuitenkin pystyä tekemään tätä työtä ja tallentamaan niitä suuria hetkiä. Vuosien varrella olen opetellut olemaan omalla tavallaan tunteeton työtä tehdessä, mutta kyllä oma joukkue on itselle aina se tärkein.
Perheessämme on salibandy vahvasti läsnä. Tyttäremme on aloittanut pelaamisen myös TPS:ssa, mutta koska joukkuetta ei muodostunut yhdessä vaiheessa, hän päätyi FBC Loistolle pelaamaan. Myös toinen lapsi pelaa TPS:n poikajunioreissa eli pyykkinarullamme on kaupungin kummatkin suurjoukkueet edustettuna. Salibandy näkyy myös arjessamme vahvasti. Seuraamme paljon striimejä sekä somea harjoitusten ja pelien lisäksi. Normaalioloissa kävisimme myös katsomassa enemmän pelejä, mutta nykyisen tilanteen vuoksi se on vähentynyt. Korostetaan tässä kuitenkin, että vaimo on lajin passiivinen seuraaja, mutta pysyy kyllä kärryillä väkisinkin.
Muutama vuosi sitten olin myös 2008-syntyneiden korttelijoukkueessa joukkueenjohtajana ja valmennuksen apurina pyörittämässä toimintaa. Nyt saman ikäluokan poikajoukkueen Instagramin kanssa olen myös autellut, mutta en juuri sen enempää.
Itse en ole nyt muutamaan vuoteen pelannut salibandya, mutta ehkä joskus vielä pelaan sen virallisen ikämiesmatsinkin tilastoihin. En lopettanut sen vuoksi, ettei peli olisi kulkenut, vaan alkoi yksinkertaisesti olemaan enemmään kremppaa kuin ehjänä aloitettuja pelejä ja harrastamisesta katosi tietty nautinto. Sellainen ohut tuntuma lajiin vielä on, mutta juuri nyt en ole aktiivisesti hakeutunut sählyvuoroille. Nuoriso alkaa kyllä jo päästä lähelle sisäisissä eteisen kulmaväännöissä ja liigapelien rytinä on nykyään sitä tasoa, että sieltä saisi tämän seniorin kantaa suoraan lunastukseen vaikka käyttäisi kaikki vanhat likaiset temput yhteen vaihtoon.
Oma peliura TPS-paidassa oli varsin lyhyt, mutta niistä ajoista on kyllä jäänyt mieleen nimiä, jotka ovat viime vuosiin asti pelanneet korkeallakin. Esimerkiksi taannoin peliuransa paketoinut Mika Kohonen sekä hahmot Tero Karppanen ja Mikael Järvi erottuivat massasta jo silloin kaaripallojen kulta-aikana.
Suuria tunteita, tärkeitä hetkiä
Niistä peleistä, joita olen ollut kuvaamassa, vahvasti on jäänyt mieleen esimerkiksi liiganousukarsinnat, vaikka ratkaisu tulikin vieraskentällä. Ensimmäiset liigapelit Turussa ja juniorijoukkueiden äänekkäät kevätpelit 2000-luvun alkupuolella ovat myös olleet mieleenpainuvia. Ehkä ensin A-tyttöjen ja myöhemmin poikien ensimmäiset mestaruudet ovat erityisesti jääneet mieleen. Salibandyliigan finaalit ja Superfinaali ovat myös olleet kuvaajan karkkipäiviä, vaikka TPS ei siellä vielä Superfinaaliaikaan ollutkaan. Kuitenkin noissakin peleissä näki tuttuja TPS-taustaisia pelaajia (Tino, Miklu), jolloin heitä mielellään moikkaili ja tallensi sitä uraa muissakin seuroissa.
Pyrin hakemaan uusia näkökulmia kuvatessa ja asetan itselleni lisää haasteita, jottei hommaan pääse kyllästymään. Suurempia tavoitteita minulla ei ole, mutta kyllä omaa tekemistään pyrkii vuosi vuodelta kehittämään parempaan suuntaan. Etenkin isot tapahtumat, kuten nyt siirretyt MM-kotikisat, ovat sellaisia, joita odottaa. Sellaisissa tapahtumissa on täysin erilaista kuvata, kun kaikki on tehty isosti ja ympärillä tapahtuu koko ajan enemmän. Kuviin tulee väistämättä ihan erilainen fiilis kun panokset ovat suuria niin pelaajilla kuin pyrotekniikassakin. Valokuvauskin kehittyy koko ajan, joten tulevaisuudessa haluaisin testata, pystyisikö esim. kuvaa ja videota tekemään samaan aikaan, jolloin tuottamani sisältö olisi monipuolisempaa.
Olin aikanaan perustamassa salibandylehti Pääkalloa, joten sen taustalla olen ollut koko ajan enemmän ja vähemmän. Nykyään olen mukana Pääkallon IG-tilin pyörittämisessä, mutta itse verkkolehden toimitukseen en osallistu. Olen aikoinaan kirjoitellut juttuja toistaiseksi eläköityneeseen urheilublogi Avokatsomoon sekä muutamia otteluraportteja TPS:lle. Urheilusta kirjoittaminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle, mutta ehkä taas joskus tulee veisteltyä vähän enemmänkin kuin kuvatekstejä. Nykyisessä työssänikin kyllä pyörittelen tekstejä, joten kirjoittaminen on työpöydällä, mutta liikutaan ehkä vähän enemmän siellä kuivan asiallisessa laidassa.
Kenttien laidoilla tulee usein jutusteltua muiden kuvaajien kanssa. On mielenkiintoista kuulla, miten erilaisia lähtökohtia eri ihmisillä on, kun toiset voivat upottaa suuria määriä rahaa kalustoon, kun taas toiset pohtivat, mitä esimerkiksi puhelimen kameralla saisi aikaiseksi. En virallisesti ole tarjoutunut kouluttamaan ketään, mutta noiden juttuhetkien myötä tulee kyllä autettua toisia ja opittua itsekin. Ei siis tarvitse pelätä vetää hihasta kentän laidalla tai kysellä vinkkejä internetsin kautta ja sinne laidalle kyllä mahtuu muitakin kokeilemaan.
Matka jatkuu ja peleissä nähdään!
20 vuotta sählyhumppaa, mitä on jäänyt käteen? No, tuhansia kuvia tietysti, mutta se tietysti toteutuu pelkästään tälläkin kaudella – oikea suuruusluokka on joitain satoja tuhansia ruutuja. Satoja pelejä oikeasti aitiopaikoilta missä pallo saattaa joskus kopsahtaa otsaan tai mailat kolista kuvauskalustoon. Mitään ei ole muuten ikinä hajonnut. Rutiinia nopean lajin kuvaamiseen on kertynyt ja nykyisellään materiaali lähtee jo jakeluunkin aika ripeään. Sitten on tietysti kasvomuistissa (nimien kanssa välillä heikompaa) aivan älytön määrä ihmisiä, joihin on tutustunut tässä vuosien varrella: pelaajia, pelaajien perheitä, toimittajia ja toimihenkilöitä, jotka näitä meidän tapahtumiamme pyörittävät.
Näiltä vanhimmilta tutuilta lajin parissa välillä kuulee kysymyksen: “Vieläkö sä siellä peleissä kuvaat?” ja ei ole vielä tullut sellaista oloa, että pitäisi jossain muualla konttailla pimeinä talvi-iltoina, joten matka jatkuu ja peleissä nähdään!
Kauden 20-21 poimintoja flickrissä
Pyöräilykuvia ja ATK-alan arkea -> Instagram
Pyöräilyäasiaa, hassutteluretweetit ja matsigalleriat -> Twitter