Miesten edustusjoukkue aloitti omat pudotuspelinsä murskavoitolla, kun Indians kaatui 10-3.
Avauserän ainoasta maalista vastasi Indians, mutta toisessa erässä TPS nousi Jere Niemelän maalilla rinnalle ja Miko Kailialan toimesta ohi. Vierailijat onnistuivat kuitenkin vielä nousemaan tasoihin ja kolmanteen lähdettiin lukemissa 2-2.
Olli Laine vie erän alussa mustavalkoiset jälleen johtoon, mutta Indians onnistui vielä tasoittamaan. Tuomas Ojalan ja Aleksi Ahokkaan nopeilla maaleilla mustavalkoiset olivat kuitenkin hetkessä kahden maalin karkumatkalla. Ville Hirvisuo iski kuudennen osuman vierailijoiden maalivahdin selän taakse ja kun Erik Storgårds, Lauri Stenfors, Waltteri Vesterinen ja Mikko Hautaniemi iskivät tyhjiin, nappasi TPS ensimmäisen kiinnityksen 10-3 -lukemilla.
TPS:n maalilla Oskari Fälden torjui 14 kertaa.
Miehet pelaavat Kupittaalla seuraavaksi sunnuntaina 19.3. 17:00 ja naiset aloittavat välieränsä lauantaina 18.3. 18:30.