Finaaliennakko

Share |
06.04.2017

Ei kahta ilman kolmatta. Lauantaina 8.4. klo 18.30 on sitten se kauden kolmas kerta, joka toden sanoo eli ensimmäinen finaaliottelu ErVi-TPS Mosahallissa.

Toinen loppuottelu pelataan Leaf Areenalla sunnuntaina 9.4. klo 15.00. Peliin ei myydä pääsylippuja, mutta katsojilta toivotaan pientä vapaa-ehtoista, paikalla kerättävää kannatusmaksua joukkueen hyväksi. 

Suomenmestaruuteen tarvitaan kaksi voittoa. Mahdollinen kolmas finaali pelataan keskiviikkona 12.4. Helsingissä.

EräViikingit on hallinnut SM-sarjaa lähes suvereenisesti. Täysimittaisessa ottelussa sen on kyennyt kukistamaan ainoastaan KOOVEE ja nyt aprillipäivänä play offseissa Nokian KrP. Joukkueella on poikkeuksellisen leveä pelaajamateriaali. Jokainen kenttä kykenee tuloksen tekoon eikä joukkue ole yksittäisten tähtien varassa. Jakob Kerolankaan poissaolo ei ole suuremmin näkynyt tuloksissa.

EräViikingeillä on myös heikkoutensa. Näitä juttuja lukevien mielensäpahoittajien vuoksi en niitä tässä julkaise, mutta niihin Tepsin on iskettävä.

EräViikingit on voittanut Tepsin tällä kaudella kaksi kertaa SM-sarjassa ja molemmilla kerroilla maalilla. Toisen vielä jatkoajalla. FBAssa lienee Tepsille tullut vielä lisää tappioita, mutta niillä ei ole suurempaa merkitystä. ErVi on käytännössä tehnyt molempien pelien ratkaisumaalin ylivoimalla. Olisiko nyt syytä olla rikkomatta ottelun loppuhetkillä?

Tarkemmin kuin muistelee, niin onkohan Tepsi voittanut Erää tässä ikäluokassa koskaan? ErVi on siis selvä ennakkosuosikki tähän sarjaan. Tepsillä on kyllä haastamiseen kykenevä joukkue ja tätä kirjoittaessa ensimmäistä kertaa tällä kaudella kukaan pojista ei puutu kokoonpanosta. Joskus se askel on otettava. Miksei sitä otettaisi lauantaina?

PÄÄTYYN SAAKKA!

Sunnuntain kotipeli on katsottavissa myös livelähetyksenä osoitteesta:

 https://www.youtube.com/channel/UCg2yHTaGPm9RdXJyeGz9UPw/live

20170218_Lefa_Vihtis_3_4.jpg

Hurjassa playoffs-vireessä oleva Tohtori Paijula kävi viime kerralla Mosahalissa tekaisemassa ylivoimamaalin

21.10.2017Vihdoin pisteille
18.10.2017Perjantaina Poriin
15.10.2017Peli hävittiin - vesisota voitettiin
13.10.2017Kauden ensimmäinen vieraspeli Hämeenlinnassa
13.10.2017Välimäki, Kortetmäki ja Vesterinen maajoukkueeseen
07.10.2017Ei revanssia
05.10.2017Lauantaina revanssin paikka
24.09.2017Avausottelusta tappio
21.09.2017SM-sarja alkaa lauantaina
10.09.2017Mestareiden Cup pelattu

Siirry arkistoon »