TPS P15 valtakunnallisen sarjan mestariksi

TPS P15 valtakunnallisen sarjan mestariksi

TPS P15 kausi 2021-2022 lähti liikkeelle varsin mollivoittoisesti. Mestareiden Cupissa oli hyvä paikka mitata joukkueen nykykunto valtakunnan parhaisiin nähden ja taiteilijasieluun pohjautuvalla pelitavalla ei selvästikään enää isojen poikien pöydässä pärjää. Tuli nenä kipeäksi. Hommia oli siis paljon edessä.

Joukkueeseen ajettiin sisään pelitapaa, jota ei ollut aikaisemmin pelattu. Pelitapaleirillä Taivassalossa valmennuspäällikkö Michael Fagerin johdolla otettiin kunnon viisikkopelaamisen bootcamp. Tiukkaa asiaa tuli paljon ja pelaajat oppivat luottamaan omaan viisikkoon. Kaikilla on oma ruutu hoidettavana ja kaveria ei jätetä. Ensimmäinen harjoitusmatsi Wirmoa vastaan näytti jo salibandyltä, vaikka numeroiden merkeissä Wirmo oli selvästi edellä.

Pelikauden pyörähtäessä käyntiin lähdimme valtakunnalliseen P15 sarjaan sekä alueelliseen P15 kilpasarjaan mukaan. Näin saatiin kaikille pelaajille turvattua itselle sopivia ympäristöjä onnistumisiin.

Kilpasarjassa muodostettiin yhteisjoukkuen P14 joukkueen pelaajien kanssa, jotka muodostivatkin tämän ryhmän rungon. Pelaajat saivat paljon onnistumisia ja peliaikaa. Otteluvoitot ja häviöt menivät kokolailla tasan, joten joukkueen sijoitus on sarjan loppumetreillä sarjataulukon keskivaiheilla. Erinomainen suoritus koko ryhmältä ja vei varmasti kaikkia pelaajia eteenpäin.

Valtakunnallisessa sarjassa lähtö oli mollivoittoinen, mutta Mestareiden Cupiin verrattuna meillä oli takalauta mihin turvata -usko omaan tekemiseen sekä kyky pelata viisikkona. Sitä piti vain vielä hieroa ja harjoitella. Valmennus tiesi mitä tekee ja se tulisi vielä näkymään. Joukkueen ulkopuolelta katsottuna synkät pilvet olivat joukkueen yläpuolella, mutta se oli vain aistiharhaa. Muutaman pelikierroksen jälkeen pystyimme jo haastamaan Classicin ja Oilersin kaltaisia, selkeitä valtakunnan ykkösnimiä. Olimme isojen poikien pöydässä. MC:ssä Oilersilta tuli 20 maalilla kuokkaan, mutta nyt olimme aidosti Oilers-ottelun voitossa kiinni. Hävisimme toki, mutta vain muutamalla maalilla. Tuloksellisesti ihan yhtä paljon pisteitä kasaantui tulostaulukkoon, mutta joukkue osasi katsoa pisteiden taakse. Niinkuin tietenkin pitääkin. Olimme menneet eteenpäin ja se alkoi näkyä. Alkuvaiheen jälkeen pelit jatkuivat valtakunnallisen sarjan jatkosarjassa, kun ylempään jatkosarjaan matkustivat Oilers, Classic ja USB. Nousujohteinen kausi jatkui tasaiseen tahtiin uuden pelitavan kasvaessa selkärankaan yhä tiukemmin ja tiukemmin kiinni. Meitä oli jo todella vaikea voittaa. Joukkueelle henkisesti tärkeä hetki oli SPV:n voittaminen luvuin 16-4. Edistystä näkyi.

P15 valtakunnallisen sarjan loppuhuipentumaan Lahteen päästiin rimaa hipoen mukaan ja ennakkoasetelmana olikin, että altavastaajana lähdettiin haastamaan sekä oman että naapurilohkon parhaita joukkueita. Tiukkoja pelejä luvassa.

Ensimmäinen matsi oli ykköslohkon piikkipaikalla ollutta, isäntäjoukkue Pelicansia vastaan. TPS sai matsiin hyvä lähdön ja karkasi jo muutaman maalin karkumatkalle. Todella tasaisesta väännöstä maalin voitto mustavalkoisille avausmatsista. Samoilla askelmerkeillä lähdettiin Karhuja vastaan -tukeva johto ottelun alkuun ja kovaa taistelua vastustajan loppukiriä vastaan. Karhujen kyky nousta otteluiden lopussa on nähty aikaisemminkin ja sitä kuuluisaa katkeraa kalkkia on saatu nauttia. Tällä kertaa kuitenkin johto piti ja jälleen maalin voitto. Lohkon ykkösenä pudotuspeleihin.

Välierässä vastaan tuli oman kylän poikia. Emme olleet tämän kauden aikana vielä pystyneet FBC Turkua voittamaan ja tiukkaa oli nytkin. Ottelun käännekohdaksi muodostui todella raju taklaustilanne, josta onneksi TPS:n pelaaja ei loukkaantunut pahemmin. Viiden minuutin rangaistuksen aikana TPS teki 2 maalia ja nousi näin tasoihin ottelun loppuhetkillä. Jatkoaika ei tuottanut maalia, joten mentiin rankkarikisaan. TPS oli rankkarikisassa aivan ylivoimainen erinomaisen maalivahdin ja laadukkaiden vetäjien johdosta, joten paikka finaaliin ansaitusti TPS:lle.

Ratkaiseva rankkari sisään isännän elkein

Finaalissa vastaan astui Pelicans, joten tiukkaa oli edelleenkin luvassa. Yllätysmomenttia ei enää ollut kummallakaan, joten nyt otettiin todella joukkueista mittaa. Kaikki mukana olleet kylmäpussit käytettiin ja kylmäspraytä meni pari purkillista. Pelaajat olivat viikonlopun aikana aika kovilla. Tiukan väännön ja kovan taistelun päätteeksi maalin voitto ja dirlandaa oli valmis soimaan.

Video pokaalin nostosta

Finaalipeli Solidsportissa

Jalat kantoivat vielä juuri ja juuri bussiin saakka ja edustusjoukkueen tavoin liikenneympyrään bussilla pyörimään. Dirlandaan yhä raikuessa korvissa uupunut joukkue matkasi kohti ansaittua lepoa.