Valikko Sulje

Miehet hakevat finaalisarjaan kavennusta tänään Tampereelta

TPS:n ja Classicin finaalisarja jatkuu tänään Tampere Areenalla klo 18:30 pelattavalla kolmannella ottelulla. Tamperelaiset johtavat ottelusarjaa 2-0 lukemin, mutta koko ajan otteitaan parantanut TPS on valmiina nappaamaan avausvoittonsa tänään mukaansa ja samalla kaventamaan sarjan ennen sen palaamista takaisin Turkuun. Finaalien ensimmäisen kohtaamisen selvästi voittanut Classic joutui tiistaina Kupittaalla todella tiukoille, mutta se kesti Palloseuran rynnistyksen ja nappasi 4-3 vierasvoitolla itselleen tukevan johtoaseman finaalisarjassa. Familyn puolustuspelaaminen on ollut molemmissa kamppailuissa erinomaista ja tällä hetkellä TPS joutuu tekemään hurjan määrän töitä jokaisen maalinsa eteen. Turkulaiset paransivat otteitaan kauttaaltaan paljon sarjan toiseen otteluun ja se luokin uskoa mustavalkoisten leiriin. Joukkue tietää, että jos se pystyy tekemään samanlaisen parannuksen tälle päivälle, on finaalisarjan ensimmäinen voitto lähempänä kuin koskaan.

Illan ottelu alkaa Tampere Areenalla klo 18:30 ja koko TPS-joukkue toivoo, että paikan päälle saataisiin jälleen mahdollisimman paljon kannattajia, jotta avausvoiton hakeminen helpottuisi entisestään. Mikäli matkustaminen Tampereelle ei kuitenkaan tänään onnistu, näyttää Ruutu+ ottelun jälleen tutusti suorana lähetyksenä.

 

Classic – TPS tulospalveluun

Ruutu + lähetykseen

 

kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli: