Iso kiitos kuluneesta vuodesta kaikille toimihenkilöille, kumppaneille, pelaajille, työntekijöille, vanhemmille, valmentajille ja muille isolla sydämellä toimiville vapaaehtoisille, jotka tämän toiminnan mahdollistatte. Lähtekäämme tulevaan TPS:n 100-vuotisjuhlakauteen…
Valtakunnallisten sarjojen joukkueet pelasivat viimeiset ottelunsa ennen siirtymistään joulun viettoon. Viikonloppu oli tuloksellisesti kaksijakoinen ja jälleen päästiin nauttimaan hienoista voitoista mutta myös ikävistä tappioista. Kotiotteluissaan…
TPS:n naisten käsittämätön voittoputki jatkui, kun se kohtasi tänään sarjakärki PSS:n. Porvoossa pelattu kärkikamppailu päättyi vieraiden 3-6 voittoon. Voiton myötä TPS nousee sarjassa toiseksi ja…
Lauantaina nähtiin Kupittaalla mielenkiintoinen ottelu, kun TPS:n naiset saivat vastaansa Classicin. Kuuden pelin voittoputkessa ollut TPS lähti hakemaan kotonaan seitsemättä perättäistä voittoa, jonka turkulaisseura saikin…
TPS:n naisten liigajoukkue pääsi ennen MM-taukoa kovaan iskuun. Joukkue nappasi kuusi peräkkäistä F-liigavoittoa ja sen lisäksi paikan Suomen Cupin loppuhuipentumaan. Nyt joukkue palaa arkitekemisen pariin,…
Korona on iskenyt vahvasti myös lasten ja nuorten liikuntaharrastuksiin. Liikkumattomuuden haasteisiin on tartuttava monin keinoin, sillä liikkumattomuuden vaikutukset eivät rajoitu ainoastaan fyysisiin asioihin. Turvallinen ja…
TPS:n miesten liigajoukkue on asetettu karanteeniin ja lauantaille 18.12. klo 18.30 aseteltu TPS-OLS F-liigaottelu siirtyy. TPS tiedottaa uudesta ajankohdasta sen selvitessä. Myös keskiviikolle 22.12. aseteltu…
MM-kisatauon aikana junioririntamalla pelattiin melko maltillisesti, eikä ajanjakso tarjonnut muutenkaan mainittavia riemunkiljahduksia mustavalkoisessa leirissä. Joukkueet pääsivät joka tapauksessa harjoittelemaan kohtuullisen ehjästi ja toivon mukaan tämä…
Nyt voit hankkia golfbägiisi taatusti viheriöiden tyylikkäimmän mailahuipun. Tyylikäs neulottu mailahuppu suojaa väyläpuumailojasi naarmuilta ja lialta. Mailahuput ovat myynnissä Leaf Areenan kahviossa 40 euron hintaan.…
TPS Salibandy ry ottaa käyttöön 7. joulukuuta 2021 Visma Finance Solutions Oy:n maksuvalvontapalvelun. Muutos koskee kaikkia 7. joulukuuta 2021 alkaen myClubin kautta laskutettavia maksuja. MyClubissa…