17.3.2013 17:00
Happee - Miesten edustus12 - 3 »
14.3.2013
Miesten edustus - Happee11 - 4 »
TPS:lle raskas tappio Joensuussa23.01.2012 TPS vei sunnuntain huipputärkeää kamppailua Josbaa vastaan lähes mielin määrin kahden erän ajan, mutta ei onnistunut lukuisista huippupaikoistaan huolimatta karkaamaan kotijoukkueelta. Kolmas erä oli tasaista vääntöä ja TPS kuittasi vielä kertaalleen Josban tasoitusmaalin. Lopulta kuitenkin kotijoukkue väänsi itsensä väkisin rinnalle ja ohi. Loppulukemiksi kirjattiin Josban 8-6 (2-3, 1-1, 5-2) voittolukemat. TPS:n päävalmentaja Perttu Kytöhonka oli ottelun jälkeen pettynyt mies. - Meillä oli paikat ratkaista peli kahden ensimmäisen erän aikana. Valmistautuminen onnistui hyvin ja jätkät oli hereillä Josban salamamaalista huolimatta. Päästiin kaverin korkean prässin läpi hyvin ja pakotimme heidät muuttamaan taktiikkaansa. Emme kuitenkaan kyenneet naulaamaan peliä. Josba käytti omat tilanteensa pelin lopussa huomattavasti paremmin. - Kyllähän tämä korpeaa todella paljon, sillä ei ole ensimmäinen tällainen peli. Tämä nyt toki oli vielä korostuneesti osastoa "itselle ei kelvannut, kaverille kelpasi". TPS:n pudotuspelitavoitteelle tappio ei tehnyt hyvää. Viiva on tällä hetkellä kolmen pisteen päässä, kun otteluja on jäljellä seitsemän. - Parempi lienee, että ei ajatella pudotuspeliviivaa tai sitä huonompaa viivaa ollenkaan, vaan mennään nyt tästä eteenpäin ihan vain yksin peli kerrallaan. Meillä on kokemusta tästä tilanteesta viime kaudelta ja tuolloin tästä joukkueesta lähti paljon irti. Tänään ainakin itse käytän päivän vielä harmitteluun, mutta huomenna kaikki ajatukset sunnuntain M-Team -kamppailuun. |