Pelatut ottelut

17.3.2013 17:00
Happee - Miesten edustus12 - 3 » 14.3.2013
Miesten edustus - Happee11 - 4 »

Pysy mukana

Fager ja Vahtera loppukaudeksi FBT Poriin

13.01.2012

TPS:n kokeneempaan kaartiin kuuluvat Michael Fager ja Ville Vahtera siirtyvät loppukaudeksi FBT Poriin. Perttu Kytöhongan mukaan siirtoihin ei liity mitään dramatiikkaa.

- Kumpikin näistä kavereista halusi suurempaa pelillistä ruutua mitä minulla oli tässä kohtaa varmuudella tarjota. Olisin luonnollisesti halunnut pitää kummatkin ryhmässä kauden loppuun.

- FBT Pori kaipasi kokemusta riveihinsä ja me sitten asetimme tietyt ehdot pelaajien tämän kauden sopimusten purkamiselle. FBT Pori hyväksyi nuo ehdot ja hoidettiin sitten homma terävällä aikataululla.

Kytöhonka on muutenkin tiivistänyt loppukauden ryhmäänsä ja Ville Hirvisuo sekä alkukaudesta säännöllisesti pelannut Henri Alho on siirretty tiiviimmin loppukaudeksi A-nuorten harjoitusryhmään.

- Meillä on nyt teemana roolien selkeytys loppukautta kohden ja siihen liittyy myös roolien hyväksyminen. Junioreille tilanne on helppo, sillä heillä on luonnollista isoa ruutua tarjolla A-nuorissa. Kokeneemmille pelaajille tilanne on tietenkin haastavampi jos peliaikaa ei ole hirvittävästi tullut. Ideaalitilannehan on tietenkin se, että kaikki ovat iloisia siitä roolista mikä heille on muodostunut, mutta ymmärrän kyllä pelihalujakin.

- Siitä tietenkin lähdetään aina näissä, että en halua hankaloittaa oman joukkueen toimintaa siirroilla ja että sopimuksia kunnioitetaan. Jos kuitenkin purkuehdoista päästään sopuun, siirrot ovat mahdollisia.

Kytöhongan mukaan tiet Fagerin ja Vahteran kanssa erosivat tämän kauden osalta hyvissä merkeissä.

- Ei tässä mitään siltoja ole poltettu. Kumpikin asuu Turussa ja voivat harjoitella osittain meidän kanssa. Kun kyse ei ole ammattilaisurheilusta eikä pelaajat voi tällaisessa tilanteessa siirtää elämäänsä Poriin, totta kai pyritään toimimaan hyvässä hengessä. Me saamme treeneihin täytemiehiä, eikä tarvitse junnuja häiritä ja äijien ei sitten tarvitse joka päivä vetää Turku-Pori -väliä autolla.

22.05.2013 Sinustako Tepsiläinen? Vielä mahtuu mukaan!
16.05.2013 Jukka Ruotsalaisesta A-nuorten vastuuvalmentaja - myös muu valmentajapaletti valmistumassa
15.05.2013 TPS siirtyy Vilanderin komentoon - Hautaniemi palaa TPS-paitaan
15.05.2013 Ilmoittautuminen Leaf Hallisarjaan kaudelle 2013-2014 on nyt alkanut
02.05.2013 A-nuorten kesärinki
26.04.2013 B-nuorten kesärinki valittu
26.04.2013 VUORELA JA NIEMI NAISTEN TUOREIMPINA KIINNITYKSINÄ
24.04.2013 Vahvistuksia ja jatkopahveja naisiin
17.04.2013 Tiedote: Leaf Areena ja TPS Salibandy ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen
14.04.2013 TPS C98 VOITTI PRONSSIPELIN
09.04.2013 ERÄ PAREMPI, TEPSIN YSIKASIT PRONSSIPELIIN
09.04.2013 Erä siirsi ratkaisun C98-välierässä tiistaihin ja Kilosportiin
07.04.2013 TPS C97 jatkaa taistelua finaalipaikasta
06.04.2013 Ysiseiskojen 1. välierä kaatui jännittämiseen
06.04.2013 TPS EI ANTANUT ERÄLLE ERÄÄKÄÄN 1. VÄLIERÄSSÄ
04.04.2013 TPS:n A-C -juniorien Try Out -tilaisuuksia huhtikuun lopussa - PÄIVITETTY 26.4.
31.03.2013 TPS C98 nylki Inkkarit ja eteni välieriin
31.03.2013 TPS C98-pojat taistelevat paikasta SM-välieriin
29.03.2013 C1-nuoret välieriin!
26.03.2013 NAISILLE JATKOSOPIMUKSIA JA VAHVISTUSTA VALMENNUKSEEN
23.03.2013 Intiaanisodassa ensimmäinen täplä Tepsille
21.03.2013 Myös C-juniorit aloittavat pudotuspelinsä
18.03.2013 A-nuoret selkä seinää vastaan torstaina
17.03.2013 Happee tyrmäsi TPS:n ja purjehti välieriin
16.03.2013 SB-Pro lähetti naiset kesälomalle
16.03.2013 Sunnuntaina huikeaa salibandyherkkua - TPS kohtaa Happeen ratkaisevassa puolivälierässä
16.03.2013 A-nuoret: OLS piti kotiedun itsellään
15.03.2013 Matsireissu Jyväskylään neljännesfinaalien viidenteen Happee-TPS -otteluun 17.3.2013
15.03.2013 TPS säkenöi ja murskasi Happeen - ratkaisu siirtyy sunnuntaille
14.03.2013 Torstain neljännen puolivälierän lipunmyynti
13.03.2013 TPS haki voiton Jyväskylästä - "Tuolla pelillä eivät meitä tule voittamaan."
13.03.2013 A-nuoret jälleen pudotuspeleissä
12.03.2013 TPS haluaa palata Caribialle - keskiviikkona Jyväskylään ensimmäistä voittoa hakemaan
11.03.2013 Naiset kaatuivat taistellen toisessa puolivälieräottelussa
10.03.2013 Työvoittoa ei tunnettu - Happee kuittasi virheet ja nappasi toisen voiton
09.03.2013 Puolivälierät alkoivat naisilla tappiolla.
08.03.2013 Heikko alku TPS:n turmiona - "Avauserä jännitetty pois."
08.03.2013 Nyt se alkaa - TPS matkustaa Jyväskylään ensimmäiseen puolivälieräotteluun
07.03.2013 Esittelyssä TPS Salibandyn taitokoulut
06.03.2013 N1: SB-Pro vastaan puolivälierässä
06.03.2013 A- JA C-TYTTÖJEN TOIMINTA ALKAA
06.03.2013 Ennakkolipunmyynti sunnuntain TPS-Happee -otteluun alkanut
05.03.2013 Pulkkinen odottaa vauhdikasta sarjaa
05.03.2013 Naisten runkosarja pakettiin häviöllä ja voitolla
04.03.2013 Varis: "Happee täydellinen vastustaja meille."
04.03.2013 TPS kohtaa Happeen pudotuspeleissä
02.03.2013 Naisten runkosarja päättyy sunnuntaina Tiikereitä vastaan
01.03.2013 Classic nappasi voiton flunssa-aaltoiselta TPS:ltä
01.03.2013 Turkulaisittain lyhyesti naisten peleistä
28.02.2013 Viimeistä viedään - TPS kohtaa Classicin runkosarjan päätösottelussa
27.02.2013 Floorball Circus veti tuvan täyteen - pisteet ja runkosarjan voitto Happeelle
25.02.2013 Varis:"Paineet ovat jokaisessa loppukauden ottelussa vastustajalla."
24.02.2013 TPS ja Happee kohtaavat tiistaina Floorball Circus -ottelussa
23.02.2013 Floorball Circus saapuu tiistaina Turkuun - TPS kohtaa Happeen
23.02.2013 N1: Taistelu pudotuspelipaikasta jatkuu
22.02.2013 HUOMIO! Naisten lauantainen KOOVEE ottelu on siirtynyt Kilosportiin
21.02.2013 KrP kaatui - TPS äärimmäisen lähellä pudotuspelipaikkaa
19.02.2013 TPS halajaa voittoa keskiviikkona KrP:n vieraana
18.02.2013 SB-Pro juoksi TPS:n naiset kumoon
17.02.2013 SPV edelleen liian kova TPS:lle
16.02.2013 M-Team jäi TPS:n jyrän alle
15.02.2013 Naisilla tuplapeliviikonloppu edessä, lauantaina vastaan asettuu M-Team
15.02.2013 TPS matkaa SPV:n vieraaksi
11.02.2013 A-nuorille tappio ja voitto
09.02.2013 Joensuu TPS:lle edelleen vaikea paikka - Josballe piti kaksi pistettä kotonaan
07.02.2013 Varis: "Pyry Luukkonen välillä ilmiömäinen."
06.02.2013 Varis: "Kun teet joka päivä kaikkesi, olet myös henkisesti vahva."
04.02.2013 TPS palaa kotiyleisönsä eteen keskiviikkona - Oilers vastassa
31.01.2013 TEPSIN TYTTÖPERHEESEEN UUSIA JÄSENIÄ
30.01.2013 Naisille vakuuttava voitto OLS:sta
29.01.2013 Hiihtoloman Kikkakoulu 18.2.-20.2.2013
28.01.2013 A-nuoret puolusti voiton
28.01.2013 TPS tasasi pisteet NST:n kanssa
26.01.2013 TPS saa vieraita Oulusta
25.01.2013 TPS matkustaa Lappeenrantaan NST:n vieraaksi
22.01.2013 Tervetuloa TPS:n maksuttomiin PowerAction-salibandytreeneihin joka torstai!
20.01.2013 A-nuorille todella tärkeät pisteet
18.01.2013 TPS:lle komea voitto Kooveesta - Varis:"Suoritus oli tämän kauden paras."
17.01.2013 TPS kohtaa tärkeässä kamppailussa Kooveen
17.01.2013 A-nuorilta heikko esitys
17.01.2013 Jasmin Hannonen debytoi tyttömaajoukkueessa konkari Noora Vuorelan kanssa
16.01.2013 Aaltonen ja Kailiala miesten maajoukkueeseen
14.01.2013 A-nuorille isot pisteet Jyväskylästä
13.01.2013 TPS ei antanut OLS:in yllättää itseään yllätysten kierroksella
12.01.2013 TPS saa vieraita Oulusta
12.01.2013 Varis:"Kaksi pistettä oli otettavissa"
10.01.2013 TPS matkaa perjantaina kovakuntoisen Erän vieraaksi
10.01.2013 TPS satsaa yksilövalmennukseen
10.01.2013 TPS joukkueiden kuulumisia
07.01.2013 TPS katkaisi tappioputken murskavoitolla
06.01.2013 TPS halajaa maanantaina takaisin voittojen tielle
05.01.2013 SSV kaatoi TPS:n
04.01.2013 TPS matkaa SSV:n vieraaksi: "Perustekemisen kautta itseluottamus takaisin"
30.12.2012 Loviisa nappasi täydet pisteet
29.12.2012 TPS solmi neljä jatkosopimusta - 18 sopimusta valmiina kaudelle 2013-2014
27.12.2012 TPS palaa joululomalta - tärkeässä pelissä vastassa Tor
18.12.2012 TPS palkitsi ansioituneita toimijoitaan
17.12.2012 A-nuoret voitolla joululomalle
16.12.2012 SPV:n kokemus vielä liikaa - TPS taipui täyden tuvan edessä
16.12.2012 Classic TPS:ää etevämpi

Näytä lisää »