- Etusivu
- Pelaajat
- Ottelut
- Otteluliput ja kausikortit
- Tilastot
- Maratontaulukot
- Yhteystiedot
- Salibandyliiga
- Historiaa
- Arkisto
Back in Business - Juha Kiviniemi #2323.09.2008
TPS:n poikajuniorijoukkueet ovat näkyneet mitalitilastoissa ja poikajuniorit poikamaajoukkueissa viime vuosina säännöllisesti. Aina ei kuitenkaan näin ole ollut. Ensimmäisen SM-mitalin TPS:n poikajuniorijoukkue nappasi niinkin myöhään kuin kaudella 03-04, jolloin 85- ja 86-syntyneet voittivat B-poikien pronssiottelussa HIFK:n. Sitä ennenkin on kuitenkin potentiaalisia pelaajia Tepsistä löytynyt. Yksi heistä on 83-syntynyt Juha Kiviniemi. Kiviniemi kuului juniorina aina joukkueensa kantaviin voimiin, mutta miehissä miestä ei silti ole nähty lyhyttä pätkää lukuunottamatta kaudella 05-06. Kyselyjä on sadellut, mutta Kiviniemi on ennen tätä kautta pelannut alemmilla sarjatasoilla ja keskittynyt valmentamaan - hyvällä menestyksellä - TPS:n juniorijoukkueita: - Valmentaminen on tuntunut tähän saakka ehkä enemmän omalta jutulta. Juniorivuosinakin pelaaminen hieman katkesi A-juniori-iässä, sillä Turussa ei tuolloin ollut joukkuetta SM-sarjassa. Motivaatio ei tuolloin sitten riittänyt satsaamaan tosissaan. Nyt kun avautui vielä mahdollisuus päästä liigaryhmän mukaan, päätin panostaa täysillä. Aika kiirettä tulee pitämään töiden, pelaamisen ja valmennuksen kanssa, mutta koitetaan tsempata. Kiviniemi on aina tunnettu turkulaisissa salibandypiireissä teknisesti todella taitavana pelaajana ja miehen laukauksesta voi ottaa mallia jokainen junioripelaaja. Fyysisesti Juha on pitänyt itsensä koko ajan hyvässä kunnossa, joten hyppy liigaryhmän harjoituksiin ei ole ollut ylivoimaista. - Onhan tuossa vauhdissa valtava ero 3. divisioonan tekemiseen ja kyllä siihen tottuminen edelleen vie oman aikansa. Vielä ei ole yhtään liigapeliä vyöllä, joten kyllä sitä varmaan kantapään kauttakin tulee asioita opittua. Koko ajan mennään kuitenkin parempaan suuntaan. Päävalmentaja Ray Backman on kosiskellut Kiviniemeä useampaan otteeseen miesten mukaan ja on nyt silminnähden tyytyväinen, kun mies on liigaryhmään liittynyt. - Olen Juhaa kysynyt mukaan lähes joka kevät. Kerran Juha mukaan saatiinkin jo, mutta tuolloin ikävä loukkaantuminen katkaisi kauden. Vahvuutena Juhalla on ehdottomasti pelin kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja tämän suhteen vahva valmentajatausta on varmasti auttanut. Vahvuudeksi voisi myös sanoa sen, että Juhalla ei juuri ole heikkouksia - jalka liikkuu ripeästi, kädet käyvät, syöttö- ja laukaisutaito on korkealla tasolla eikä Juhan pitäisi olla ensimmäinen, joka kentällä piiputtaa. Juhallakin varmasti vie sen puolen tusinaa liigapeliä aikaa, ennen kuin tottuu toden teolla liigavauhtiin. Loppu onkin sitten päästä kiinni. Eiköhän siitä hyvä tule. Lasse Pajun tapaan Kiviniemi on erittäin luottavainen miesten joukkueen suhteen: - Uskon, että TPS:llä on nyt kasassa joukkue, jolla on mahdollisuudet runkosarjassa neljän parhaan joukkoon ja sitä kautta mitaleille.
|
| 01.07.2010 | Tyko Hellsten jatkaa miesten riveissä |
| 18.05.2010 | Riku Kekkonen palaa TPS:n riveihin - miesten joukkue lähes valmis |
| 12.05.2010 | Perttu Kytöhongasta miesten päävalmentaja |
| 02.04.2010 | TIEDOTE: TPS:n ja Ray Backmanin yhteinen tie päätökseen |
| 27.02.2010 | TPS:n miesten kausi päättyi runkosarjaan |
| 24.02.2010 | Miesten runkosarja huipentuu perjantaina |
| 21.02.2010 | TPS nappasi voiton - pudotuspeliunelma elossa |
| 19.02.2010 | TPS kovassa paikassa sunnuntaina |
| 15.02.2010 | TPS:lle katkeraakin katkerampi tappio |
| 14.02.2010 | TPS selvästi Josbaa heikompi |
|
Siirry arkistoon » |