A-SM jatkuu sunnuntaina03.10.2009 TPS avaa kotiottelukautensa A-nuorten SM-sarjassa huomenna SPV:tä vastaan. Vierasjoukkue SPV tasasi avausottelussaan pisteet Karhujen kanssa numeroin 2-2 (1-0, 0-1, 1-1, 0-0), kun taas TPS kärsi Hämeenlinnassa tappion paikalliselle Trackersille numeroin 8-4.
Valmentaja Ossi Vesalainen, kauden toinen sarjaottelu lähestyy kovaa vauhtia. Onko kulunut viikko sujunut positiivisissa merkeissä? Ossi: Kuluneeseen viikkoon mahtuu kaksi ottelua B-juniorien SM-alkukarsintaa, kahdet harjoitukset ja kakkosdivisioonan avaus torstaina. Hieman heikosti sujuneen Hämeenlinnan matkan jälkeen olemme erityisesti pelitapahtumissa onnistuneet puuttumaan joihinkin epäkohtiin ja joukkue lähtee varmasti positiivisin mielin huomiseen otteluun. Eli eteenpäin on menty. Huominen SPV-peli on kauden ensimmäinen kotiottelu A-nuorten SM-sarjassa, keiltä odottaisit erityistä tason nostoa avausotteluun verrattuna? Ossi: Danielin johtama KLS-kenttä oli Trackersia vastaan hieman odotettua heikompi, mutta torstaina kakkosdivisioona-avauksessa pojat esittivät hienoja otteita. Odotan, että kolmikko saa maalihanat auki huomenna myös A-SM:ssä. Luvassa siis uudella ilmeellä esiintyvä TPS-nippu? Ossi: Juuri näin. SPV on ollut vaikea vastustaja TPS:lle sarjatasosta riippumatta ja odotan viihdyttävää salibandyiltaa. Pelissä on tärkeitä pisteitä jo tässä vaiheessa kautta. Toivottavasti saamme avausottelun kipsin pois ja sitä kautta pistetilin auki.
TPS - SPV (A-SM) KiloSport Turku (ent. Salibandyareena) 4.10.2009 kello 18:30. |