6.2.2012 18:30
Naisten edustus - FBT Karhut
Ottelupaikka »
14.2.2012 18:30
Miesten edustus - SSV
Ottelupaikka »
Tarjolla turkulaista luksustaPerjantai 22.2.2008 - Tomi Aaltonen Turussa tarjoillaan Suomen parasta katsojalle Turussa on ollut jo useamman vuoden ajan parhaimmat olosuhteet salibandykatsojalle. Viime kaudella TPS:n miesten otteluissa katsojia olikin salibandymittarein varsin mukavasti. Kyllä Carbialla kelpasi katsella I divarin kärkiotteluita. Tällä kaudella miesten salibandyliigaa on saanut nautiskellen katsella Turkuhallin hulppeissa puitteissa. Kyllä kelpaa - varsinkin nyt kun edessä on ne ensimmäiset pudotuspeliottelut... Katsojan kannalta olosuhteet Turkuhallissa ovat mitä parhaat. Minä en ainakaan pienellä pohdinnalla keksinyt mitä vielä kaipaisin. Hallin pihaan kun pääsee mukavasti omalla autolla ja aina löytyy parkkitilaa, toisin kuin vuosi sitten. Parkkeeraminenkin on nyt ilmaista. Hallissa sisällä on mukavan lämmintä ja siistiä. Katsomon puolelta löytyy aina mukava pehmustettu paikka, josta varmasti näkee koko kentän ja ottelun kunnolla. Vierestäkin voi varata kaverille paikan tai kaksi kenenkään siitä suuremmin pahastumatta. Erätauolla riittää käytävillä tilaa jaloitella ja kioskeja riittää myymään välipalaa, kahvia, makkaraa jne. Itse ottelut ovat poikkeuksetta vauhdikkaita ja maalirikkaita. Niin ja onpa varttuneemmalla väellä jopa mahdollisuus yhteen, tai kahteen, huurteiseen jos siltä tuntuu. Mitä muuta katsoja enää voi toivoa? Pikkuvesselikin viihtyy Turkuhallissa Itselleni TPS-otteluiden siirtyminen Turkuhalliin on ollut kuin lottovoitto. Caribialla suurin osa peleistä olisi jäänyt näkemättä. Perheen nuorinta kun ei olisi saanut millään viihtymään Caribialla kokonaista ottelua. Onneksi tilanne on toinen Turkuhallissa. Vajaa kaksivuotias ei kauaa jaksa seurata kentällä kirmaavia miehiä vaikka kova TPS-fani onkin. Kentän laidalla viuhkojen kanssa kannustavat tytöt ovat paljon kiinnostavampaa katseltavaa. Lapsen mukaan miehet kentällä vain "hakkaa palloa" kun taas tytöt heiluttelevat hauskasti huiskuja, jotka vielä kaiken kukkuraksi suhisevat kivasti. Perheelliselle ainakin Turkuhallin käytävät ja penkkirivit tarjoavat jotain sellaista mistä aiemmin ei ole edes osannut haaveilla. Käytävillä tilaa liikuskella ja penkkirivilläkin on usein useampi vapaa paikka leikkiä tai liikkua. Viihdyttävästä matsista ja mukavista penkeistä huolimatta katsomokaverini kohokohta on toisella erätauolla ostettava makkara, josta juniori jaksaa muistutella tasaisin väliajoin kaksi ensimmäistä erää. Ei moista luksusta ole tarjolla pienissä liikuntahalleissa tai palloilusaleissa. Sunnuntain TV-pelikin kalpeni Turkuhallin tarjonnalle kun juniorin kovaan ääneen vaatimaa makkaraa ei ollutkaan tarjolla vaikka salibandyä katsottiin.
Turkulaista unelmaa Tepsissä - Turussa - on vuodesta 1995 lähtien unelmoitu liigasta. Viime keväänä se sitten vihdoin toteutui. Unelman eläminen ei ole kuitenkaan näkynyt katsomossa merkittävästi nousseina katsojamäärinä. Ihmettelen miksei? Liigapelit eivät ole ollut minun unelmaani. Siitä huolimatta olen ollut tällä kaudella katsomossa liki yhtä säännöllisesti kuin aiemmin. Itse pääsin maistelemaan liigapelitunnelmaa pelaajana jo liki 15 vuotta sitten. Minun katsomokäyttäytymiseen ei sinällään vaikuta ollakko vaiko eikö olla liigassa. Enemmän nautin pelaajien hienoista suorituksista ja hyvästä ottelusta. Salibandyunelmani on ollut - vuodesta 1995 - nähdä turkulaiset salibandyn playoffs -ottelussa pelaamassa Suomen mestaruudesta. Jääkiekossa koin nuorempana Kupittaan jäähallissa TPS:n pudotuspelejä. Niissä oli sitä jotain! Sitä samaa fiilistä ja tunnelmaa on tähän asti voinut vain kuvitella salibandyn puolelle. No, odotus on liki ohi - kohta me turkulaiset pääsemme haistelemaan ja maistelemaan tätä meille uutta ilmapiiriä; vain voitto merkitsee, vain voittajat muistetaan. Onnistumisia, epäonnistumisia - iloja ja suruja. Kentällä ja katsomossa. Pelaajille pudotuspeliaika on juhlaa. Miksei se olisi sitä myös meille katsojille? Tuletko sinä kokemaan pudotuspelitunnelmaa? Elämme mielenkiintoisia aikoja. Miten turkulaiset katsojat ottavat ensimmäisen pudotuspelin? Onko hallin käytävillä ahdasta? Mahdutaanko me juniorin kanssa entiseen malliin katsomoon vai pitääkö meidän tiivistää? Onhan makkaraa varattu riittävästi? Turkuhallin yleisökapasiteetista puhuminen on ehkä jopa hieman huvittavaa salibandypiireissä. 11 820 katsojaa oli ehkä Globenissa salibandyn MM-finaalissa 1996, mutta ei salibandyliigassa - ainakaan vielä. Salibandyliigan yleisöennätys on liigan kotisivujen mukaan 2547 katsojaa (Oilers-Gunners 4.2.2007). Ennätys on mielestäni helposti rikottavissa, vai onko? Olisiko pudotuspelit vihdoin se sykäys, joka herättäisi nukkuvan turkulaisyleisön. Peli ei ainakaan enää voi paremmaksi muuttua. Mukana on kahdeksan Suomen parasta seurajoukkuetta ja maan parhaat pelimiehet. Ja pudotuspelit ovat niitä pelejä, joissa se paraskin pelimies syttyy!
Salibandymatsiin ilmaiseksi? Palataanpa kirjoituksen alkuun. Pakarinen kirjoittaa jutussaan: "Mitä jos matseihin voisi ostaa lippuja, mutta joka matsiin olisi myös vaikkapa 15 prosenttia hallin kapasiteetista tarjolla ilman paikkalippuja, ilmaiseksi? Tai, mitä jos faneille annettaisiin vielä toinenkin keino tuoda äänensä kuultavaksi. Vapaaehtoinen maksu matsin jälkeen?" Mielenkiintoisia ajatuksia, joita on syytä pohtia myös salibandyssä. Etenkin seurassa, jossa mietitään miten lisätään katsojamääriä ja tunnelmaa hallissa. Turussa TPS:lla on loistava tilaisuus hallillaan kokeilla kaikenlaista uutta. Mutta mitä ja mihin oikeastaan turkulainen yleisö sitten oikeasti olisi valmis? Ilmaiseksi sisään? Meillä on täällä halli, josta ei tila ihan heti lopu. Voisi kuvitella, että pienempien hallien seurat ajattelevat että "ei voi kun kaikki ei mahdu sisään". Turussa tuskin tätä ongelmaa tulisi. Vai tulisiko? Entä jos ilmaiseksi sisään niin mistä sitten revitään menetetyt lipputulot? Niin ja tuleeko niitä katsojia sitten sen enempää on sisäänpääsy ilmaista tai ei? Entä jos olisi enemmän oheispalveluita? Mitä ne olisi? Lisää makkaraa? Parempaa musaa? Enemmän tanssityttöjä? Paremmat kulkuyhteydet? Teemaillat? Mitä mieltä Sinä olet? Miten tuoda katsojat salibandyhallille kun halliakaan ei voi viedä katsojille? PS. Ai niin, videotaululta otteluiden huippuhetket hidastettuna - se olis kova juttu ja tekisi katsojaelämyksestä täydellisen. Vai olisiko se jo liian luksusta sabamatsiin? |
|
Avainsanat: miesten salibandyliiga, miesten edustus |
|
|
23.2.2008 20:46
Carambaa
En usko että hallissa täyttä vaikka ilmaiseksi pääsisi katsomaan.
|
|
24.2.2008 15:37
TPS peluri
Olen samaa mieltä, että halliin pitää saada paljon enemmän tunnelmaa. Tuntuu oudolta vain istua katsomassa huippupeliä, jossa ilmastoinnin ääni kuuluu vain taustalla. Seuralta parannusehdotuksia voisi olla mielestäni parempi markkinointi-esim. teiden varsilla olevat kyltit ovat jäljessä yleensä huomattavasti. Myös otteluihin voisi olla jotain kamppanioita-esim. tps pelureiden vanhemmat pääsisivät ilmaiseksi halliin. Tälläainenhan toteutettiin ja se toimi sillä katsojiahan oli yli 800 kun yleensä luku on n.500. Näyttävämpi sisääntulo oli myös hyvä idea ja tauot olisivat myös parempi järjestää sillä tavalla, että ohjelmaa olisi enemmän. Kannattajilta/faneilta ja yleisöltä yleensäkkin toivoisi enemmän kannustusta ja rummutusta tai jotain muuta sellaista. Fanipaitoja voisi laittaa päälle, sillä se toisi tunnelmaa matseihin ja voisi antaa edustukselle huomattavasti suuremman kotiedun kuin aikaisemmin, sillä sitä tarvitaan tulevissa play-off:ssa.
|
|
25.2.2008 15:59
Leeds
Paras parannus: |
|
26.2.2008 9:34
Erkki 43v.
Paras parannus: |
|
26.2.2008 11:55
Lissu
Suurin syy vähiin katsojiin on kuitenkin hallin sijainti. voisin lyödä vetoa siitä, että jos pelit olisivat Kupittaalla (keskellä kaupunkia) olisi myös paljon enemmän katsojia. koska Kupittaa on kävelymatkan päässä kaikesta. jos ei ole omaa autoa, menee esim Pääskyvuoresta Turkuhalliin julkisilla noin tunti. vähimmäis aika/peli siis on 4 tuntia. jos haluaa nähdä vähän alkulämpöä ja linja-auto vuorot ei osu ihan kohdalleen, voi mennä yli 5 tuntia. 5 tuntia nyky yhdyskunnassa jossa on muotia olla kiireinen on aivan liikaa. vaikka peli olisi sunnuntai iltana. koskee sekä jääkiekkoa että salibandyä. pitää siis todella pitää lajista että uhraa niin paljon aikaa, ei sinne mennä vaan koska ei ole muuta tekemistä. tulevana sunnuntaina peli alkaa klo 18.15, kotoa olisi lähdettävä viimeistään klo 17. peli loppuu 20.10-20.20 (ilman jatkoaikaa), kotona siis hyvällä tuurilla 21.00. jos kokonaisajan sais alas 3 tuntiin lisääntyisi myös katsojat. |
|
27.2.2008 12:16
Anssi Nli
HYVÄ LISSU ! |
|
3.3.2008 13:50
Tomi Aaltonen
Hienoa, että aiheeseen saatiin hieman rakentavaa keskustelua. Eilen hallilla olleet ovat varmasti kanssani samaa mieltä: Ei paljon parempaa ottelua enää voisi toivoa ja tunnelmakin vain kohosi loppua kohden. |
|
23.8.2008 22:03
Fani
Joku kerta voitaisiin kokeilla pelata kupittaalla, varmasti tulisi pelaajille sekä katsojille lisää fiilistä kun turkuhallissa tuppaa äänet hävitä. Kupittaan katsomo on juuri hyvä tunnelman luomiseen sillä katsomot ovat lähellä kenttää eikä äänet katoa tyhjyyteen, kuten turkuhallissa.
|
Hyviä ideoita voi kun ei jäisi taas vain puheeksi. Ja se katsoja ennätys on play-offseissa jotain 5500. Siinä tavoitetta mutta näillä toteutuksilla ja kovalla talkoo hengellä ei mahdottonuus. Ehdotuksia: kaikki turkuhallin kiskat auki siis ympärihallin. Tauoille jotain lisää. Lämäri kisa ja tanssitytöt ovat hyvä pohja mutta lisää kaivataan. Pelaaja haastatteluja kenties. Tai jotain junnujen taitokisoja. Otteluita pitää markkinoinda paremmin! Pelaajien sisääntuloon kunnon show, kipinoita savua ja meteliä.