Tervehdys Ruotsin junnusarjoista!

Perjantai 18.1.2008 - Anne Yletyinen

Muutimme siis tänne lahden toiselle puolelle. Salibandyn pelaamista emme kuitenkaan unohtaneet, vaan Nico jatkaa täällä pelaamista maineikkaan Tukholman AIK:n 96-junnuissa. Otimme heti tänne muutettuamme yhteyttä junioripäällikköön ja vastaanotto oli ystävällinen. Nico pääsi aloittamaan uudessa joukkueessaan syyskuussa. Tämä kyseinen joukkue on ollut vuoden yhdessä. Pojat ovat eri puolilta Tukholmaa, joten porukkaan pääseminen ei tuottanut ongelmi, kun kukaan ei aiemminkaan ollut toisensa seinänaapuri.

Treenejä on kaksi kertaa viikossa ja kumpikin on eri hallissa. Tämän lisäksi tulee keskimäärin 1-2 peliä viikossa. Me menemme Nicon kanssa treeneihin metrolla, koska se on helpoin ja nopein tapa liikkua. Tiistaisin menemme suoraan koulusta, metrossa napataan vähän evästä. Pojat eivät treenaa varsinaisesti "omassa" hallissa kuten Tepsissä tehtiin. Valmentajat laittavat laidat pystyyn ennen treenejä ja vanhemmat ja pojat sitten auttavat niiden purkamisessa.

Pelejä on ollut syyskuun toisen viikonlopun jälkeen 1-2 viikonloppua kohden. Ainoastaan yhtenä viikonloppuna ei ole ollut pelejä. AIK:n joukkueessa on 18 poikaa. Suur-Tukholman alueella pelataan "helppoa" ja "vaikeata" sarjaa. AIK:n joukkueesta kymmene pelaajaa pelaa tuota haastavampaa sarjaa ja kahdeksan helpompaa. Pelejä kertyy usein viikonloppua kohden kaksi, koska helpomman sarjan joukkue kaipaa ja apua ja Nico on usein yksi niistä pojista, joilla on käsi pystyssä. Näin ollen maakuntamatkailua on tullut harrastettua ja nähtyä erilaisia halleja, kouluja ja saleja. Kun vertaan esim. Maskun Hemmingin koulun hallia tänne, niin se on todella luksusta. Ja AIK:n pojat voisivat olla aika ihmeissään moisesta. Toisaalta, pelaajia täällä on niin paljon enemmän, ettei millään kaikilla voi omia halleja ollakaan. Moni maakuntajoukkue ja hyvä sellainen, harjoittelee kouluissa.

Mikä sitten tekee Ruotsista maailman ykkösen salibandyssä? Sitä olen syksyn aikana miettinyt näin äidin näkökulmasta ja pohdinta jatkuu. Yksi iso ero Turun alueen junnutoimintaan on pelien määrä. Nico on pelannut todella paljon ja oppinut sen kautta lajista paljon lisää. Totuushan on kuitenkin se, että virheistä oppii ja erityisesti pelitilanteissa. Ja kuten sanottu, pelata on saanut. Joukkueessa kun on kaksi pakkiparia, peliaikaa tulee runsaasti. Nico pelaa edelleen pakkina, paikkaa jonka tuntee omimmakseen. On hänet toisaalta nähty myös hyökkäämässä. Kaikki neljä sarjamaalia on kuitenkin tullut pakin paikalta. Kiitos Teemu Pekkalan ja uuden mailan;)

Tätä näin joulun alla kirjoitettaessa tämän syksyn pelit on pelattu. Menneenä lauantaina pojat ja vanhemmat kävivät keilaamassa ja sunnuntaina pojat pelasivat viimeiset kaksi sarjapeliä. Hässelbyn pojat voittivat 4-0 ja Vallentunan kanssa pelasivat tasan 4-4, joka tuntui melkein voitolta (Nico muuten teki tuossa pelissä neljännen maalinsa). AIK nousi tappioasemasta 10 minuuttia ennen loppua tasoihin. Vallentunassa taidetaan syödä hyvin, sillä joukkue oli tosi isokokoinen.

Tämä tältä erää, täytyypä kirjoitella kuulumisia myöhemmin lisää. AIK olisi kovasti tulossa Suomeen päin pelaamaan Cometsia vastaan, katsotaan saadaanko vierailu järjestettyä!